keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Vauvan vaaka


                                                             Vauvalla on vaaka,
                                                             sillä se punnitsee
                                                             mitä se tahtoo tehdä
                                                             ja mitä se ei tee.

                                                             Yhdessä kupissa on tähdet,
                                                             toisessa kupissa on kuu,
                                                             kun maailmalle lähdet,
                                                             kaikki onnistuu!

                                                                                       Hannele Huovi
 

Aloitimme vuoden alusta uuden harrastuksen, muskarin. Neiti tykkää aivan valtavasti musiikista ja jo ennen muskarin aloittamistakin kotona oli ahkerassa kuuntelussa Karvakorvan laulupurkki ja Vauvan vaaka. Molempiin löytyy myös kirja, jossa on leikkiohjeita, nuotit ja laulujen sanat. Olen itse lähes yhtä innoissani muskarista kuin Neitikin, joten harrastus on molempien mieleen. Tänään myös käytiin naapurissa soittelemassa marakassia ja tamburiinia. Täytyy ilmeisesti lähteä soitinkaupoille.
 
Miehen kanssa emme mitenkään aktiivisesti harrasta musiikkia, vaikka molempien puolella musikaalisuutta on enemmänkin. Kuuntelemme kotona ns. aikuisten musiikkiakin, mutta haluan soittaa ja opettaa Neidille myös ihan lastenlaulujakin.


 Välillä meno äityy sellaiseksi ettei edes sukat pysy jaloissa!


2 kommenttia:

  1. Aikamoinen luonnonlahjakkuus tuo teidän Neiti soittimien kanssa, niin hienosti soi soittimet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tainnut musikaalisuus-geeni hypätä mun yli Neitiin :)

      Poista