tiistai 7. tammikuuta 2014

Loppiaisen loppis

 Ensinnäkin, kiitos kommenteista ja tsemppauksista. Vähän tämä vielä takkuaa, kun suurin osa ajasta menee blogin ulkoasun hienosäätöön. Jos teillä on toiveita postauksien suhteen, niin kertokaa rohkeasti, yritän mahdollisuuksien mukaan toteutella niitä. Blogiani muuten pystyy nyt myös seurata Bloglovinin kautta.

Olen melkoinen kirppisluuta. Etenkin lastenvaatteita ja -tarvikkeita löytää kirpputoreilta todella hyväkuntoisina ja usein jopa käyttämättöminä pilkkahintaan. Lapsi kasvaa kovaa vauhtia joten vaatteiden käyttöikä ei ole kovin pitkä ja parhaimmillaan vaatteita saa vaihtaa puhtaisiin useita kertoja päivässä,niimpä niitä myös tarvitaan melko paljon (jos ei halua olla pelkästään pyykkimuijana). Olen ostanut Neidille vaatteita uusina, mutta myös todella paljon kirppikseltä. Kirppistelyssä on oma tunnelma. Kun on tehnyt TODELLA hyvän kirppislöydön, hyvä tunne ostoksesta kestää pitkään, usein jopa päiviä.

 Läheisellä liikuntahallilla järjestettiin loppiaisena avoimet ovet ja niiden yhteydessä oli kirpputori. Lähdin kirppikselle lähinnä katselemaan. Mitään tiettyä ei ollut tarvelistalla eikä ilmassa ollut mitenkään "suurten löytöjen"-tunnelmaa. Onnistuin kuitenkin tekemään todella hyviä ja mieleisiä kauppoja. Tässä teillekkin maistiaisia loppiais-kirppiksen löydöistä.




 Käyttämättömät Polarn o pyretin kumisaappaat koossa 20. Kenkien ostaminen jemmaan on melkoista arpapeliä, mutta toivotaan että nämä mahtuvat Neidin jalkaan sitten, kun hän alkaa kävellä. Kaapissa odottelevat kevättä ja lätäköitä.


 Fisher Pricen Learning Puppy. Tämä rallattava koiranpentu on ollut löytötoivelistalla jo jonkin aikaa. Aina silloin tällöin näitä on näkynyt myynnissä paikallisella facebook-kirppiksellä, mutta ovat aina ehtineet päästä jonkun muun hoiviin. Tämän pennun korva- ja vasemmanpuoleinen tassunappi ovat rikkoutuneet edellisen omistajan leikeissä, mutta mölyä tästä lähtee sen verran paljon muutenkin, että eiköhän me selvitä ilman niitäkin.




Toinen lelulöytö oli ihastuttavat, pehmeät jäätelöpallot ja leivokset. Näistä taitaa äiti olla enemmän innostuneempi kuin lapsi. En vaan mitenkään voinut jättää näitä, olivat niin herkullisia. Eiköhän näillä muutaman vuoden päästä leiki joku muukin kuin äiti.

Tälläiset löydöt tälläkertaa. Näitä kirppis-juttuja saatte takuulla lukea jatkossakin.
Nyt toivottelen mukavat tiistai-illan jatkot ja tsemppiä arkeen!



2 kommenttia:

  1. Tota Puppya mä mietin P:lle joululahjaksi mut pelkäsin et joku muu kuitenkin kans on miettinyt samaa. Ostin sen puolivuotiaalle Ainolle joululahjaksi ni se oli kyllä hitti silloin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu olevan kyllä P:n mieleen myös :) Nyt meillä soi kokoajan päässä ne kolme biisiä mitä toi rallattelee.

      Poista