torstai 9. tammikuuta 2014

Leivon leivon leipäsiä


Joulun alla voitin Kanelia ja kardemummaa-blogin arvonnassa Lékúen silikonisia leivontatarvikkeita. Voitto oli todella mieleinen, ja useaa näistä tuotteista olin ehtinyt kaupassakin ihailla. Mukana oli myös tämä leipäkääre, jonka avulla leipä voidaan valmistaa alusta loppuun samassa astiassa. Aluksi kääre toimii aukinaisena leivontakulhona ja kun sen sulkee, muuttuu se paistovuoaksi. Kätevää!

Muutaman kerran olen ehtinyt käärettä kokeilemaan ja valmistanut paketissa mukana tulleen ohjeen mukaan herkullista, rapeakuorista leipää. Tämä leipä on todella helppo valmistaa ja sopii myös kiireisille ja laiskoille leipureille. Ainekset punnitaan digitaalivaa'alla kääröön, sekoitetaan hyvin ja sen jälkeen taikinan annetaan kohota yön yli. Taikinaa ei tarvitse lainakaan vaivata. Tässä teillekkin herkullisen ja helpon leivän ohje. Sen voi valmistaa hyvin myös ilman käärettä, tavallisessa leipävuoassa.

AINEKSET
5g     hiivaa
360g vettä
4g     suolaa
400g vehnäjauhoja (osan jauhoista voi korvata esim. kokojyväjauhoilla. Itse olen käyttänyt sämpyläjauhoja ja leseitä)
10g    oliiviöljyä

Mittaa ainekset digitaalivaa'alla kulhoon. Sekoita kaikki ainekset ja peitä taikinakulho liinalla tai muovikelmulla. Anna kohota huoneenlämmössä yön yli (6-8h).  Paista 220asteisessa uunissa 40min. Poista leipä vuoasta ja käännä se ympäri, paista vielä 10min. Kun leipä on kypsää, sen täytyy kuulostaa naputeltaessa ontolta.


Herkullista loppuviikkoa kaikille! 




6 kommenttia:

  1. Mä tuun ens kerralla maistamaan ;)
    Vaikuttaa kyllä tosi kätevältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! Tää on parhaimmillaan uunituoreena

      Poista
  2. Mä en kestä, toi on varmaan niin kätevä! Ihanan näköstä leipää. Mä esitän toivepostauksen - leivän leikkaaminen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahaa! Oon joutunut opettelemaan sen leivän leikkaamisen ja aamupalan laittamisen ;)

      Poista
  3. Hyvännäköisen leivän tekaisit! Onnea blogiuralle, tämä on varsin koukuttava harrastus:)

    VastaaPoista